Tekstit

Näytetään tunnisteella kasvit merkityt tekstit.

Syksy parasta istutusaikaa puutarhakasveille

Kuva
Syksyllä sekä maan että ilman kosteus on otollinen, joten erilaisten kasvien kasvuun lähtö on varmempaa silloin kuin keväällä.   Valtakunnallista Syystaimijuhlaa vietetään 1.  – 10. 9. 2023 puutarhamyymälöissä ja kotipihoissa. Harrastajia innostetaan järjestämään puutarhakauden päättäjäisiä ja talkoita omissa pihoissaan ja pitämään huolta syyspuutarhoistaan. Martat ovat koonneet lisäksi parhaita ohjeita sadonkorjuuherkkujen säilömiseen ja reseptejä puutarhajuhlien tarjoiluun.   Kampanja - aikana puutarhamyymälöistä kannattaa kysyä neuvoja erilaisiin puutarhan syysaskareisiin kompostoinnista kasvien syysleikkauksiin. Syksyllä istutetaan uusia kasveja ja kylvetään myös uutta nurmikkoa kevättä ajatellen, sillä monessa pihassa on huomattu kesän aikana parantamisen tarvetta. Syksyllä sekä maan että ilman kosteus on otollinen, joten erilaisten kasvien kasvuun lähtö on varmempaa silloin kuin keväällä. Tarvittaessa uusia istutuksia k...

Kotipuutarha-tutkimus ennustaa aktiivista puutarhakevättä

Kuva
Lavakaulusviljelmät kiinnostavat nuoria .   Koronavuodet lisäsivät suomalaisten kiinnostusta puutarhaharrastamista kohtaan. Viime vuonna suosio laimeni jonkin verran erityisesti nuorten aikuisten parissa. Heidän ajastaan ja rahoistaan kilpailivat monet tapahtumat ja jälleen avautuneet matkailumahdollisuudet. Alkaneesta vuodesta 2023 odotetaan kuitenkin vilkasta, sillä 80 prosenttia suomalaisista aikoo touhuta puutarhaharrastamisen parissa, kertoo Puutarhaliiton toimitusjohtaja Timo Taulavuori. Viime vuonna ennätyksiä euroissa Kantar TNS :n Kotipuutarhatutkimuksen mukaan puutarhahankintoja teki viime vuonna yli kaksi miljoonaa kotitaloutta. Keskiostos kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna 340 eurosta 347 euroon. Vuoden puutarhakaupan kokonaisarvo nousi kaikkien aikojen suurimmaksi ollen 689 miljoonaa euroa. Puutarhakaupasta noin puolet on kasveja, siemeniä, sipuleita, multaa ja lannoitteita. Toinen puoli on ns. kovaa tavaraa eli työkon...

Joulukuusi ja muut perinteet tuovat joulun

Kuva
Ei ole yllätys, että joulukuusi on monessa suomalaiskodissa joulun ydin.   Joulu lähestyy ja kauppojen hyllyt täyttyvät joulumakeisista, glögistä ja koristeista – joulun kasveja unohtamatta. Suomalaiset suosivat edelleen perinteisiä joulukukkia, kuten joulutähteä, hyasinttia ja amaryllista. Tänäkin vuonna suurin osa suomalaisista suunnittelee ottavansa aidon joulukuusen tekokuusen sijaan. Erityisesti nuorten kuluttajien keskuudessa on kuitenkin havaittavissa myös uusia trendejä joulukoristeiden valinnassa. Nämä ovat muutamia lopputulemia Plantagen in vuosittaisen trendiraportin, Kasvitrendit 2021 viidennestä osasta, joka käsittelee joulun 2021 trendejä. Plantagen julkisti tiedot 19.10.2021. Plantagen esittelee vuosittain julkaistavan Kasvitrendit-raporttinsa jo kymmenettä kertaa. Raportti tehdään Pohjoismaissa Ruotsissa, Suomessa ja Norjassa, joissa kussakin maassa tehdään oma tutkimuksensa. Suomessa raportti perustuu kuluttajakyselyyn, johon on osallistun...

Kanervista väriä pimeään vuodenaikaan

Kuva
Kanervat (Calluna ja Erica) ovat kestäviä syyskukkijoita. Calluna kestää pidempään talvella, kun taas Erica kellokanerva loistaa kauniimmin punaisine/vaaleanpunaisine väreineen syksyllä.   Kukkaloistosta voi nauttia talvellakin, kun valitsee oikeat lajit. Innokkaimmat puutarhaharrastajat osaavat hyödyntää puutarhan hoidossa kaikki neljä vuodenaikaa, sillä monet kasvit kestävät pientä pakkastakin. Syksyyn ja syystalveen sopivia lajeja on monia ja esimerkiksi kanervat, skimmia, lamosalali, hopealanka ja syklaami kestävät kylmempiä kelejä. Suomessa sesonkikasvina kasvatettava nandina on myös mielenkiintoinen uutuus. Syksyn kukka-asetelmissa voi lisäksi käyttää havuja, värikkäitä lehtiä ja marjoja, oksia, käpyjä sekä sammalta ja jäkälää. Sesonkivaloilla istutuksia voi korostaa ja niihin saa tunnelmaa myös pimeän aikaan. Talveen sopivat, kestävät polypropeeni ruukut lisäävät myös kasvien talvenkestävyyttä. Kanervien monipuoliset värit ja mu...

Kesän puutarhatrendeissä värejä ja vastuullisuutta

Kuva
Suomalaiset haluavat edistää luonnon monimuotoisuutta ja auttaa pölyttäjähyönteisiä puutarhoissaan. Lisäksi syötävien kasvien kasvatus on suositumpaa kuin koskaan.         Puutarhassa halutaan nähdä tänä kesänä värien loistoa, mutta monen mielessä ovat myös vakavammat vastuullisuuskysymykset. Suomalaiset haluavatkin edistää myös luonnon monimuotoisuutta ja auttaa pölyttäjähyönteisiä puutarhoissaan. Lisäksi syötävien kasvien kasvatus on suositumpaa kuin koskaan. Sisäkasvitrendeistä on tänä kesänä siirtynyt myös ulkotiloihin trendi hyödyntää värikkäitä ja monimuotoisia lehtikasveja sekä ruukkuasetelmissa että kukkapenkeissä. Esimerkiksi monessa eri värissä saatava värinokkonen eli isokirjopeippi on ollut suosittu ostos Plantageneissa tänä keväänä. Kasvi on kätevä, sillä se sopii niin sisä- kuin ulkokäyttöön ja s...