Tekstit

Näytetään tunnisteella joulu merkityt tekstit.

Onko sähkökiukaasi valmiina jouluun?

Kuva
K-Raudoissa kiuaskivien myynti kasvaa joulukuussa noin kaksinkertaiseksi muihin kuukausiin verrattuna. Saunan perusteellinen puhdistus ja huolto vaikuttavat siis olevan osa monen suomalaisen joulusiivousta. Kuva: Mondex Finland   Kiuaskivien myynti kasvaa K-Raudoissa selvästi joulukuussa, mikä kertoo joulusaunan tärkeydestä. Kivien vaihdon yhteydessä kannattaa tarkistaa myös sähkökiukaan vastuksien kunto. Tarkistus kannattaa sillä näin voi säästää sähköä ja lisätä saunomisen turvallisuutta. Sauna on monelle yhtä tärkeä jouluperinne kuin juhlapöydän kinkku tai koristeltu kuusi. K-Raudoissa kiuaskivien myynti kasvaa joulukuussa noin kaksinkertaiseksi muihin kuukausiin verrattuna. Saunan perusteellinen puhdistus ja huolto vaikuttavat siis olevan osa monen suomalaisen joulusiivousta. Ennen juhlapyhiä onkin hyvä aika miettiä, missä kunnossa oma sauna ja sähkökiuas ovat. Näin voi varmistaa, että saunassa riittää aattona löylyjä ja että ki...

Jysk kattoi skandinaavisen joulun

Kuva
Kynttilänvalon pehmeä hehku, puun luonnollinen kauneus ja tekstiilien lämpö kietovat jokaisen malliston osan luomaan kodikasta ja kutsuvaa tunnelmaa.   Kun yöt pitenevät ja ilma muuttuu kirpeäksi, J ysk in jouluvalikoima muuttaa kotisi talven ihmemaaksi. Valikoima, joka on saanut innoituksensa skandinaavisten maisemien rauhallisesta kauneudesta, yhdistää perinteisiä ja moderneja elementtejä ja materiaaleja, jotka vangitsevat skandinaavisen joulun hengen. Kynttilänvalon pehmeä hehku, puun luonnollinen kauneus ja tekstiilien lämpö kietovat jokaisen malliston osan luomaan kodikasta ja kutsuvaa tunnelmaa. Yhdessä ja erikseen nämä tuotteet ovat täydellisiä kaikille, jotka haluavat luoda kotiinsa sen erityisen hyggen , joka määrittää pohjoismaista juhlamieltä. Kokoelmasta löytyy valoisia, luonnon inspiroimia koristeita, jotka tuovat ulkoilman sisälle. Mäntyjen ja tähtien muodot sekä joulun klassiset punaisen ja vihreän sävyt saavat rinnall...

Jyskin joulussa perinnevärejä ja luonnonmateriaaleja

Kuva
Jouluiset kuviot kuten sydämet, tähdet ja kuuset sopivat hyvin jokaiseen kotiin ja sisustukseen. Perinteiset joulun värit, kuten havun vihreä ja puhdas punainen täydentävät erilaisia maanläheisisiä sävyjä.   JYSK in uusi joulumallisto on täynnä jouluisia sisustustuotteita, kynttilänjalkoja ja tekstiileitä. Mallistosta on helppo inspiroitua ja poimia omaan kotiin sointuvia jouluisia tuotteita. Jouluiset kuviot kuten sydämet, tähdet ja kuuset sopivat hyvin jokaiseen kotiin ja sisustukseen. Perinteiset joulun värit, kuten havun vihreä ja puhdas punainen täydentävät erilaisia maanläheisisiä sävyjä. Klassisten kuvioiden ja värien lisäksi mallisto keskittyy luonnonmateriaaleihin, kuten pehmeään villaan, puuvillaan, paperiin, kiveen ja keramiikkaan.   Joulun tuotteet tul i vat myyntiin JYSKin myymälöihin syyskuun lopussa. PETALIT ja LUCIA- Koristetyynyjen jouluisissa yksityiskohdissa toistuvat klassiset joulun sävyt, havunvihreä, kirkas...

Joulukuusi yhä suosituin tunnelman luoja

Kuva
Vuoden 2023 joulu on perinteisempi ja yksinkertaisempi kuin aiempina vuosina , arvioi Plantagen.   Joulunvietto vuonna 2023 näyttää perinteikkäältä ja hillityltä. Plantagenin Kasvitrendit 2023 -raportin mukaan kiilto ja loistokkuus väistyvät pelkistetyn joulun tieltä. Joulukuusi säilyy edelleen suomalaisten suosituimpana joulutunnelman luojana, ja 69 % aikoo hankkia aidon tai keinotekoisen kuusen jouluksi. Kuusen rinnalla joulutunnelmaa luodaan koteihin entistä luovemmilla keinoilla. – Tämän vuoden joulu tulee olemaan yksinkertaisempi ja luonnonmukaisempi. Kuuseen saatetaan laittaa esimerkiksi itse tehtyjä koristeita, kertoo Plantagenin myymäläpäällikkö Pirjo Uuttana . Plantagenin vuoden Kasvitrendit 2023 -raportin mukaan joka toinen suomalaisista (51 %) on sitä mieltä, että joulukuusi luo parhaiten joulutunnelmaa kotiin. Aiempaa useampi (27 %) valitsee aidon kuusen sijasta keinotekoisen kuusen. Toisaalta aidoissa kuusissa kiinnostus ...

Jysk luo joulun tunnelmaa Nordic Mood -tuotteilla

Kuva
Joulun tunnelman voi luoda pienillä sisustuselementeillä.   Yhdistelemällä olemassa olevaan sisustukseen perinteisiä joulun koristeita voit luoda lämpimän ja kodikkaan joulutunnelman kotiisi. Kaikkea ei aina tarvitse vaihtaa kerralla , opastaa Jyskin asiantuntija. Joulu on iloista juhlan aikaa, jota vietetään paljon läheisten ja rakkaiden kanssa. Lämmin joulutunnelma kotona kutsuu yhdessäoloon. Uudella Nordic Mood -mallistolla koti on helppo pukea jouluun. JYSKin ostaja Tina Nyman antaa vinkkejä, miten luoda joulutunnelmaa kotiin. - Vaihda kynttilänjalkaan joulunväriset kynttilät ja ilme on valmis, vinkkaa, Tina. Jouluun kuuluu myös ripaus kimallusta ja loistetta. ROBERT-vaasi GAVE-keinokukilla FREKE-sisustustarjottimella tuo lämmintä kuparin hohdetta joulusisustukseen. Perinteinen joulu modernilla ilmeellä Me JYSKissä rakastamme tonttuja ja ne sopivat täydellisesti klassiseen punaiseen joulusisustukseen. Uudessa Nordic M...

Joulukuusi ja muut perinteet tuovat joulun

Kuva
Ei ole yllätys, että joulukuusi on monessa suomalaiskodissa joulun ydin.   Joulu lähestyy ja kauppojen hyllyt täyttyvät joulumakeisista, glögistä ja koristeista – joulun kasveja unohtamatta. Suomalaiset suosivat edelleen perinteisiä joulukukkia, kuten joulutähteä, hyasinttia ja amaryllista. Tänäkin vuonna suurin osa suomalaisista suunnittelee ottavansa aidon joulukuusen tekokuusen sijaan. Erityisesti nuorten kuluttajien keskuudessa on kuitenkin havaittavissa myös uusia trendejä joulukoristeiden valinnassa. Nämä ovat muutamia lopputulemia Plantagen in vuosittaisen trendiraportin, Kasvitrendit 2021 viidennestä osasta, joka käsittelee joulun 2021 trendejä. Plantagen julkisti tiedot 19.10.2021. Plantagen esittelee vuosittain julkaistavan Kasvitrendit-raporttinsa jo kymmenettä kertaa. Raportti tehdään Pohjoismaissa Ruotsissa, Suomessa ja Norjassa, joissa kussakin maassa tehdään oma tutkimuksensa. Suomessa raportti perustuu kuluttajakyselyyn, johon on osallistun...

IKEA:n uutuuksissa vihreää ja valkoista

Kuva
Neutraalit sävyt yhdessä metsänvihreiden yksityiskohtien kanssa luovat kodikkaan tunnelman. Kyntteliköt, kausivalot ja -koristeet saavat kodin tuntumaan erityiseltä ja erottavat arjen juhlasta. Kuva: IKEA   Loppuvuoden IKEA -sisustusuutuudet tarjoavat inspiraatiota ja toivottavat juhlakauden tervetulleeksi! Neutraalit sävyt yhdessä metsänvihreiden yksityiskohtien kanssa luovat kodikkaan tunnelman. Kyntteliköt, kausivalot ja -koristeet saavat kodin tuntumaan erityiseltä ja erottavat arjen juhlasta. Meillä Pohjolassa on jo pitkään ripustettu ikkunoihin perinteisiä tähtivaloja. Ei ihme – ovathan talvemme varsin pimeitä. Kartonkisilla STRÅLA-tähtivarjostimilla, -kyntteliköillä ja -lyhdyillä voit levittää lämmintä valoa tunnelmaa luomaan. Roikkuvissa ja tasolle sijoitettavissa led-kyntteliköissä on sisään rakennettu ajastin, joka s ytyttää valot joka päivä samaan aikaan.  Paristokäyttöisillä STRÅLA-le...