Puutarhassa halutaan nähdä
tänä kesänä värien loistoa, mutta monen mielessä ovat myös vakavammat
vastuullisuuskysymykset. Suomalaiset haluavatkin edistää myös luonnon monimuotoisuutta
ja auttaa pölyttäjähyönteisiä puutarhoissaan. Lisäksi syötävien kasvien
kasvatus on suositumpaa kuin koskaan.
Sisäkasvitrendeistä on
tänä kesänä siirtynyt myös ulkotiloihin trendi hyödyntää värikkäitä ja
monimuotoisia lehtikasveja sekä ruukkuasetelmissa että kukkapenkeissä.
Esimerkiksi monessa eri värissä saatava värinokkonen eli isokirjopeippi
on ollut suosittu ostos Plantageneissa tänä keväänä. Kasvi on kätevä, sillä
se sopii niin sisä- kuin ulkokäyttöön ja siitä on lukemattomia jännittäviä
värimuunnoksia. Kasvi sopii loistavasti väripilkuksi joko asetelman
keskipisteeksi, tai taustalle.
Myös suosituissa
pelargoneissa arvostetaan tänä kesänä kukkien lisäksi lehtiä ja rohkeita
värejä. Esimerkiksi ’Exotica
Crystal Palace’ - pelargonin lehtien keskustat ovat tummemman
punertavat. Lehden ulkoreuna on puolestaan raikkaan vihreä. Plantagenin
vuoden pelargoni, ’Bunny
Strawberry Ice’ puolestaan omaa kauniit kukat, joiden väri
vaihtuu ulkoreunan kirkkaan pinkistä keskustan lähes valkoisen sävyihin.
Myös monista daalioista löytyy tänä kesänä tummia lehtiä ja erikoisia
kukkien muotoja ja värejä.
Jalohortensioista tämän
kesän suosikiksi on nousemassa pitkään kukkiva ’Magical’,
jonka kukat vaihtavat kukinnan edetessä väriä. Alkuun kukinta on vaaleaa,
heijastellen kevään muita sävyjä. Kesällä kukkien värit voimistuvat ja
syksyllä kukinto saa lopuksi lämpimiä punaisia ja oransseja sävyjä.
’Magical’ soveltuu parhaiten yksivuotiseksi ruukkukasviksi sisälle, tai
ulos ulkoruukkuihin istutettuna. Kasvista löytyy erilaisia versioita.
Pölyttäjäystävälliset
kasvit ovat suosittuja
Plantagenin trendiraportin
(2021, osa 2) mukaan neljäsosa suomalaisista kasvattaa
pölyttäjäystävällisiä kasveja, ja monet tekevät myös muita konkreettisia
toimenpiteitä puutarhassa tai parvekkeella auttaakseen mehiläisiä, perhosia
ja muita hyönteisiä. Näitä toimia ovat esimerkiksi hyönteishotellin
perustaminen tai niityn istuttaminen. Raportin mukaan koronapandemia on
saanut meidät entistä useammin hakeutumaan ympäröivään luontoon
virkistäytymismielessä, ja samalla avannut silmämme sen suojelemiseksi. Raportin
mukaan 41 prosenttia suomalaisista ilmoitti kiinnittäneensä enemmän
huomiota luontoon pandemian aikana.
Hyönteiset ja eläimet
pölyttävät noin 90 prosenttia kaikista kukista ja 75 prosenttia
viljelykasveistamme. Suurin osa hedelmistä ja marjoista ei kasvaisi tai
leviäisi ilman pölyttäjähyönteisiä. Pölyttäjähyönteiset hyötyvät luonnon
monimuotoisuudesta ja tarvitsevat monipuolisesti erilaisia kukkia ja
asuinpaikkoja. Hyviä perennoja tai kesäkukkia pölyttäjille joko puutarhaan
tai terassille ovat esimerkiksi daalia,
laventeli,
päivänkakkara,
verenpisara
ja petunia.
Puutarhakasveista erityisen suosittuja kasveja pölyttäjien keskuudessa ovat
muun muassa mansikka,
viinimarja,
lehtosalvia,
mustikka
ja kissanminttu.
Syötävien kasvien kasvatus
lisääntyy edelleen
Trendi kasvattaa syötäviä
kasveja on tänäkin vuonna vahva. Noin puolet suomalaisista suunnittelee
kasvattavansa syötäviä kasveja kesällä 2021. Osuus on yhtä suuri kuin viime
vuonna. Syy kasvattaa itse syötäviä kasveja liittyy läheisesti
vastuullisuuteen – 31 prosenttia kertoo, että he viljelevät syötäviä
kasveja, sillä se on ekologista ja lähituotantoa. (Plantagen trendiraportti
2021, osa 2)
Lisäksi niiden
suomalaisten osuus, jotka viljelevät yhdessä lastensa kanssa on yhä kasvussa.
Lähes kuusi kymmenestä (57 %) vastasi kasvattavansa kasveja lastensa
kanssa, mikä on jopa kuusi prosenttiyksikköä enemmän kuin viime vuonna.
Tutkimuksesta ilmenee myös, että mitä enemmän vastaaja on perehtynyt
kestävään kehitykseen liittyviin kysymyksiin, sitä tärkeämmäksi hän kokee
lasten kanssa viljelyn. (Plantagen trendiraportti, osa 3)
Myös Plantagen on halunnut
lisätä lasten luontotuntemusta ja opettaa esimerkiksi mistä ruoka tulee ja
mihin pölyttäjähyönteisiä tarvitaan. Plantagenin myymälät ovatkin jo toista
kertaa Suomessa lahjoittaneet päiväkodeille ympäri Suomea tarvikkeita
kokeilla erilaisten kasvien kasvatusta lavakauluksessa.
Lue toinen osa Kasvitrendit 2021 – raportista täältä
ja kolmas osa Kasvitrendit 2021 -raportista täältä.
|
Kommentit
Lähetä kommentti