Mökkikauppa yhä vauhdikasta -Kiinteistömaailma
Vuoden 2020 kasvulukuihin ei sentään enää ylletä, mutta marraskuussa vapaa-ajanasuntojen kauppaa tehtiin edelleen 45 prosenttia enemmän kuin kaksi vuotta sitten , kertoo Kiinteistömaailma. Suomen suurin kiinteistö nvälittäjä Kiinteistö maailma teki vuoden 2021 marraskuussa yhteensä 1124 käytettyjen ja uusien asuntojen sekä kiinteistö jen kauppaa. Eri asuntotyypeistä tehtiin marraskuussa kauppoja jokseenkin samassa suhteessa kuin ennen korona-aikaa – vapaa-ajanasuntokauppaa lukuun ottamatta. Niiden osalta jo lähes kaksi vuotta kestänyt buumi näyttää jatkuvan edelleen. Kiinteistö maailman asuntomyymälät tekivät juuri päättyneessä marraskuussa 1029 käytettyjen sekä 95 uudiskohteiden kauppaa, yhteensä siis 1124 kauppaa. Määrä jää alle viime vuoden vilkkaan marraskuun kauppaluvun (1197 kauppaa) mutta ylittää selkeästi kahden edellisvuoden marraskuut ja pitemmän aikavälin marraskuiden keskiarvon. ”Lähes kaksi vuotta kestäneen koronapande...