Tekstit

Näytetään tunnisteella yhtiöjärjestys merkityt tekstit.

Grillaa paloturvallisesti parvekkeella

Kuva
Kiinteistöliiton vanhempi lakimies Pauliina Haapsaari muistuttaa, että parvekkeella grillaamista ei ole kielletty laissa.   Kesän kynnyksellä moni kaivaa grillin esiin ja ryhtyy parvekkeellaan ruuanlaittopuuhiin. Kokkailun käryt ja tuoksut saattavat herättää naapureissa muutakin kuin ruokahalun. Aihe näkyy keväisin myös Kiinteistöliiton lakineuvonnassa.   Kiinteistöliiton vanhempi lakimies Pauliina Haapsaari  muistuttaa, että parvekkeella grillaamista ei ole kielletty laissa. ”Taloyhtiössä voidaan kyllä laatia omat järjestysmääräykset, mutta ne eivät saa rajoittaa normaalia asumista”, Haapsaari sanoo. Monien kerrostaloyhtiöiden järjestysmääräyksissä lukee, että parvekkeella grillaaminen on kielletty. Tällaisessa kiellossa on valvomisen vaikeuden lisäksi ongelmana se, ettei kiellon rikkomiseen voida pätevästi puuttua, ellei grillaaminen aiheuta esimerkiksi paloturvallisuusriskiä. Järjestysmääräysten rikkomisesta void...