Vuokra-asumisen trendi jatkuu

Suomalaiset asuvat yhä useammin yksin, vuokralla ja kerrostalossa.


 

Suomalaiset asuvat yhä useammin yksin, vuokralla ja kerrostalossa. Kymmenessä vuodessa vapaarahoitteinen vuokra-asuminen on kasvattanut selvästi osuuttaan samalla, kun omistusasuminen ja valtion tukema vuokra-asuminen ovat vähentyneet. Lukujen taustalla näkyvät kaupungistumisen ja kotitalouksien pienenemisen ohella myös asuntokannan muutokset – eivät siis vain suomalaisten asumisvalinnat, kirjoittaa Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n pääekonomisti Eetu Kauria analyysissaan.

Yksinasuminen oli vuonna 2025 kotitalouksien yleisin asumismuoto 47 prosentin osuudellaan, mikä on yli prosenttiyksikköä enemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin.

Tilastokeskuksen tuoreiden tietojen mukaan Suomen vuoden 2025 väestö, 5,52 miljoonaa, oli jakautunut 2,87 miljoonaan kotitalouteen. Suosituin asumismuoto oli omistusasunto, jollaisessa asui 61 prosenttia kotitalouksista. Vapaarahoitteisessa vuokra-asunnossa asui 26 prosenttia, valtion tukemassa vuokra-asunnossa 10 prosenttia ja asumisoikeusasunnoissa 2 prosenttia kotitalouksista.

Omistusasumisen suosio on kuitenkin laskenut lähes 4 prosenttiyksiköllä ja valtion tukemien vuokra-asuntojen noin 2 prosenttiyksiköllä vuodesta 2015 samalla kun vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa asuvien kotitalouksien osuus on noussut yli 6 prosenttiyksiköllä.

Suurista kaupungeista omistusasuminen oli vuonna 2025 yleisintä Kuopiossa, Lahdessa ja Oulussa, joissa noin 54 prosenttia kotitalouksista omistaa asuntonsa. Vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen suosio oli suhteellisesti yleisesti suurempaa kasvukeskuksissa, ja niiden joukosta korkeimmillaan Turussa, jonka kotitalouksista lähes 42 prosenttia asui vapaarahoitteisessa vuokra-asunnossa, sekä Tampereella, jossa vastaava osuus oli yli 41 prosenttia.

Helsingissä valtion tukemissa vuokra-asunnoissa asuvien osuus oli suurten kaupunkien joukosta korkein, vajaat 17 prosenttia. Asumisoikeusasunnoissa asuvien osuus on suhteellisesti suurin Vantaalla, Espoossa ja Jyväskylässä, joissa reilut 4 prosenttia kotitalouksista oli valinnut tämän asumismuodon.

Suomen kotitalouksista 49 prosenttia asui kerrostalossa. Omakoti- tai paritalossa asui 37 prosenttia ja rivitalossa 13 prosenttia kotitalouksista. Verrattuna kymmenen vuoden takaiseen on kerrostalojen suosio kasvanut 4 prosenttiyksiköllä ja omakoti- ja paritalojen suosio vastaavasti laskenut 3 prosenttiyksiköllä.

Vuokra-asuntokanta oli hyvin kerrostalovaltaista. Vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa asuvista 83 prosenttia asui kerrostalossa, mikä on hieman korkeampi osuus kuin valtion tukemien vuokra-asuntojen vastaava luku, joka oli 81 prosenttia. Asumisoikeusasunnoissa asuvista kotitalouksista 74 prosenttia asui kerrostalossa ja 22 prosenttia rivitalossa.

Suurista kaupungeista erityisesti Helsingissä, mutta myös Lahdessa, Tampereella ja Vantaalla, sekä vapaarahoitteiset että valtion tukemat vuokra-asunnot olivat useammin kuin yhdeksän kertaa kymmenestä kerrostaloissa. Toisaalta Oulussa, Espoossa ja Turussa valtion tukemista vuokra-asunnoista selvästi vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja suurempi osuus oli rivitaloissa.

Asumisoikeusasuntojen rakennusjakauma vaihteli enemmän. Espoossa ja Vantaalla noin 35 prosenttia asumisoikeusasunnoista asui pientaloissa. Turussa tämä osuus oli lähes puolet. Muissa suurissa kaupungeissa kerrostalojen osuus asumisoikeusasunnoista oli vähintään 80 prosenttia.

Yksinasuminen Suomen yleisin asumismuoto

Kahden viime vuosikymmenen vallitseva trendi on siis ollut vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen suosion kasvu ja vastaava lasku valtion tukemien vuokra-asunnoissa. Vapaarahoitteisia vuokra-asuntoja on myös rakennettu huomattavasti suhteessa muihin asumismuotoihin.

Vapaa-rahoitteisten vuokra-asuntojen suosion kasvun taustalle kätkeytyy toisaalta lisäksi eräs tilastollinen yksityiskohta: valtion tukemat asunnot vapautuvat käyttö- ja luovutusrajoituksista tyypillisesti 40 vuoden jälkeen rakentamisesta, jonka jälkeen ne tilastoidaan vapaarahoitteisiksi asunnoiksi, vaikka niiden käyttö jatkuisi ennallaan. 2020-luvulla näitä rajoituksista vapautuneita asuntoja on ollut vuosittain keskimäärin yli 5 000 ja viimeisen 20 vuoden aikana keskimäärin yli 8 000.

Lopuksi on mielenkiintoista tarkastella, minkä kokoisia kotitalouksia eri hallintamuodoissa asui. Kotitalouden keskikoko oli 1,92 henkilöä, mikä on 0,11 vähemmän kuin vuonna 2015. Omistusasunnoissa asuvat kotitaloudet olivat luonnollisesti suurempia keskikoon ollessa 2,13 henkilöä. Vuonna 2025 seuraavaksi suurimmat olivat asumisoikeusasunnoissa (1,87 henkilöä) ja valtion tukemissa vuokra-asunnoissa (1,70 henkilöä) asuvat kotitaloudet. Vapaarahoitteisissa vuokra-asunnoissa asuvat kotitaloudet olivat selvästi pienempiä 1,53 henkilön keskikoollaan.

Yksinasuminen olikin vuonna 2025 kotitalouksien yleisin asumismuoto 47 prosentin osuudellaan, mikä on yli prosenttiyksikköä enemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin. Samalla erityisesti vähintään neljän hengen kotitalouksien osuus on laskenut reippaasti.

Asumisen rakenne on siten muuttunut merkittävästi. Selvimpiä trendejä, kuten pienten, kerrostalossa sijaitsevien vuokra-asuntojen ja yksinasumisen suosion kasvua, voi selittää kaupungistumisella. Ainakaan vielä yksinasumisen trendi ei ole koko maan katsannossa kääntynyt opiskelijoiden merkittävästä asumistukimuutoksesta huolimatta.

Lähde: KOVA ry 9.10.2026

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joka toinen ei ole edes harkinnut pörssisähköä

Miksi valtio tukee kalliita vuokra-asuntoja?

Pörssisähkön hinta voi pompata myös kesällä