Eikö takka lämpene kuten ennen?
![]() |
|
Tulikiven ja Nokikaverin koulutus kokosi nuohoojia perehtymään tulisijojen rakenteisiin, huoltokohteisiin ja käyttöön liittyviin yleisimpiin havaintoihin. Kuva: Tulikivi |
Syy takan huonoon lämpenemiseen voi olla nuohouksesta huolimatta tulisijan kanaviin jäänyt noki, joka pahimmillaan johtaa tulipaloon. Uuden kumppanuuden myötä valtakunnallisen Nokikaveri-ketjun nuohoojat saavat erikoiskoulutuksen Tulikiven tulisijoihin ja pystyvät tunnistamaan käyttövirheistä johtuvat riskit sekä tekemään turvallisuutta parantavat pienet huoltotyöt vuosittaisen nuohouskäynnin yhteydessä.
”Takka ei enää lämpene entiseen tyyliin, ja klapeja kuluu aiempaa enemmän”, tiivistää tulisijavalmistaja Tulikiven myyntijohtaja Markku Prättälä monesta takkataloudesta tutun ilmiön.
Usein taustalla on tulisijan kanaviin eristäväksi kerrokseksi kehittynyt noki, joka on voinut jäädä rakenteisiin nuohouksesta huolimatta.
”Jos kanavissa ei olisi nokea, lämmitykseen tarvittaisiin vähemmän puuta. Tällöin myös ylilämmityksen ja tulipalon riski pienenee”, Prättälä sanoo.
Nokea luukun lasissa?
Pien- ja rivitaloissa sekä vapaa-ajan asuinrakennuksissa rekisteröitiin vuonna 2024 yli 1600 rakennuspaloa.
”Iso osa paloista syttyy ruoanvalmistuksessa, huolimattomasta tulen käsittelystä tai tulisijojen ja hormien nuohouksen puutteesta tai virheellisestä käytöstä”, sanoo Etelä-Savon pelastuslaitoksen riskienhallintapäällikkö Jani Jämsä.
Uudet takat ovat aiempia malleja vähäpäästöisempiä ja teknisesti kehittyneempiä. Mutta ne myös kaipaavat huoltoa, ja niitä tulee käyttää valmistajan ohjeiden mukaan, Prättälä sanoo.
”70- ja 80-lukujen väittämä ei enää päde, että takka kestää ilman huoltoa isältä pojalle. Nykyisten tulisijojen toiminta perustuu tiiviiseen rakenteeseen, jossa esimerkiksi ilmanohjausyksikön puhtaus ja tiiviys edellyttävät huoltoa. Jos lasiluukku nokeentuu, käyttötavoissa on korjattavaa.”
Pienet huollot vuosikäynnin yhteydessä
Tulikivi ja valtakunnallinen nuohousketju Nokikaveri ovat kesän alussa aloittaneet yhteistyön, jossa Nokikaverin nuohoojat saavat Tulikiven erikoiskoulutuksen.
Kevään ja alkukesän aikana Nokikaverin 60 nuohoojaa ovat käyneet läpi koulutuksen Tulikiven tulisijamallien rakenteista ja ylläpidosta.
Koulutuksen myötä Nokikaverin nuohoojat voivat vuosittaisen vierailun yhteydessä tehdä myös tulisijojen pienet huollot, opastaa asiakkaita tulisijojen käyttöön sekä välittää Tulikivelle tietoa vaativimmista huolto- ja ylläpitotarpeista.
”Pelkästään Tulikiven mallistossa on kymmeniä vaihtoehtoja. Koulutuksessa perehdymme yksityiskohtaisesti kunkin mallin erityispiirteisiin, jotta nuohoojat osaavat puhdistaa ne, opastaa asiakkaita sekä pitää tulisijat huoltotoimenpiteillä turvallisina”, Prättälä sanoo.
Lähde: Tulikivi Oyj 11.6.2026
Lue myös:
https://rakennanjasisustan.blogspot.com/2025/02/tulikivi-veti-yleisoa-r.html

Kommentit
Lähetä kommentti