Kaunis talo odottaa asukkaita

Meanderin upea lasia ja puuta yhdistävä julkisivu iltavalaistuksessa. Kuva: Kuvatoimisto Kuvio Oy


 

Yhdysvaltalaisen arkkitehdin Steven Hollin suunnitteleman arkkitehtonisen mestariteoksen valmistumista on odotettu jo vuodesta 2006, jolloin Steven Holl Architects voitti kansainvälisen kutsukilpailun teoksellaan Meander. Nyt 18 vuotta myöhemmin tämä uniikki, täynnä yksityiskohtia oleva kokonaisuus on valmistunut Newil&Baun toteuttamana. Steven Holl tunnetaan Suomessa erityisesti nykytaiteen museo Kiasman pääsuunnittelijana.

 

Newil&Baun hankittua Meanderin käynnistettiin kohteen suunnittelu uudelleen yhteistyössä Steven Holl Architectsin ja sen Suomessa toimivan kumppanitoimiston ARK-house arkkitehtien kanssa. Rakennuksessa Hollin vahva visio veistoksellisuudesta ja käytännöllisyydestä yhdistyy Newil&Baun ihmiskeskeiseen toteutukseen. Hollin muotoilu muovaa tyhjiä tiloja Meanderin urbaanin korttelin sisällä maksimoiden samalla näkymää. Tuloksena on kokonaistaideteos, joka linkittyy harkitusti ympäristöönsä ja auringon kiertoon.

Arkkitehtuurin lisäksi Meanderin pihat, asunnot ja sisustus, yleiset tilat ja ekologisuus suunniteltiin uudelleen Newil&Baun viisikohtaisen Newil is in the Details
-suunnittelufilosofian mukaisesti.

Joen tavoin mutkittelevan, kauttaaltaan lasilla vuoratun rakennuksen uumenista löytyy 115 uniikin asunnon lisäksi mm. upea piha, viinikellari, spa-osasto, leffateatteri, joogasali sekä lukuisia yksityiskohtia Hollin suunnittelemasta koiran juomakupista pronssisiin ovenkahvoihin, valaisimiin ja puusepän penkkeihin. Jokainen Meanderin asukas saa lisäksi taiteilija Fanny Tavastilan serigrafian. Abstraktin ja esittävän grafiikan välimaastoon sijoittuva teos rakentuu kolmesta värikerroksesta ja ne on valmistettu yksitellen seripainotekniikalla, mikä tekee niistä jokaisesta ainutlaatuisen.

Helsingin Töölössä sijaitseva Meander on esimerkki kestävästä muotoilusta. Rakennuksen käytönaikainen hiilijalanjälki on noin puolet tavanomaisen kerrostalon hiilijalanjäljestä. Meanderissa on maalämpöjärjestelmä, aurinkopaneelit, älykäs taloautomaatio sekä ovien ja ikkunoiden optimoidut suunnitteluratkaisut. Talon rakenteiden on suunniteltu kestävän yli 100 vuotta ennen peruskorjaustarvetta.

”Lopputulos on vielä upeampi kuin havainnekuvissa”, iloitsee Newil&Baun toimitusjohtaja Petri Ylivuori. ”Meanderin rakentaminen ja erityisesti valmistuminen osui haastavaan markkinatilanteeseen, onhan kyseessä yhteismyyntiarvoltaan lähes 100 miljoonan euron kohde. Yli 90 % asunnoista on myyty ja vain muutama perheasunto on enää vapaana. Vielä on siis mahdollista saada oma koti tästä uniikista kohteesta.”

 

Meanderin strategiset mitat ja tiedot:

 

Pituus 180 metriä                                                          

Korkeus 28,5 metriä                                                      

Kerroksia 8                                                                    

Asuntoja 115                                                                  

Kolme sisääntuloaulaa                                                  

67 sähköauton latauspaikkaa

Yhteiskäyttö-Tesla                                               

Pelagon yhteiskäyttöpyörät

Kokonaispinta-ala 7 500 m2                                                       

Pienin asunto 22,5 m2

Suurin asunto 218,5 m2

12-paikkainen elokuvateatteri

Viinikellari

Joogahuone

Sauna- ja spa-osasto

Yhteistila (juhlatila)

Etätyötila

Pyöränhuoltopiste

Ruokatilausten säilytyspiste

 

Lähde: Hill and Knowlton Finland Oy 12.9.2024


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Omistusasuminen edullisempaa kuin vuokra-asuminen

Miksi valtio tukee kalliita vuokra-asuntoja?

Uuden asuntolainan kokonaiskorko 3,19 %