Uusi perusteos rakennusten energiatekniikasta

Emeritusprofessori Olli Seppäsen yhdessä muiden huippuasiantuntijoiden kirjoittama uutuus on jokaisen rakennusalan ammattilaisen ja aiheesta kiinnostuneen perusteos.


 

Rakennusten osuus päästöistä ja energian käytöstä on 30–40 prosenttia sekä Suomessa että EU:ssa. Siksi rakennusten energiatehokkuus on ensiarvoisen tärkeä kysymys, niin ympäristön kuin talouden kannalta. Emeritusprofessori Olli Seppäsen yhdessä muiden huippuasiantuntijoiden kirjoittama uutuus on jokaisen rakennusalan ammattilaisen ja aiheesta kiinnostuneen perusteos.

 

Suomen tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä. Myös EU:n Fit for 55 -valmiuspaketti asettaa EU-maille tiukkoja ilmastotavoitteita: esimerkiksi 55 prosentin energiansäästövaatimuksen. Siksi Rakennusten energiatekniikka on tärkeää julkaista juuri nyt.

”Kun rakennusten osuus päästöistä ja energian käytöstä on 30–40 prosenttia sekä Suomessa että EU:ssa, on rakennusten energiatehokkuuden parantaminen keskiössä. Tähän tähtää vuoden 2023 lopussa sisällöltään hyväksytty EU:n rakennusten energiatehokkuusdirektiivi. Se edellyttää merkittäviä muutoksia Suomen lainsäädäntöön ja rakennusalalta innovaatiota nollaenergiarakentamiseen. Kirja tarjoaa ajankohtaista tietoa uusien ilmastotietoisten ratkaisujen käyttöönottoon”, emeritusprofessori Olli Seppänen sanoo.

Seppäsen alkuperäisidean ympärille on muodostunut jokaisen rakennusalan ammattilaisen ja aiheesta kiinnostuneen perusteos. Rakennusten energiatekniikka avaa energian käyttöä ja energiatehokkuutta rakentamisessa sekä kuvaa näiden yhteiskunnallista merkitystä kohti vähähiilisempää rakennuskantaa ja rakennettua ympäristöä. Artikkelien kirjoittajat ovat alansa huippuasiantuntijoita: Olli Seppäsen lisäksi mukana ovat Pekka Vuorinen, Jarek Kurnitski, Mika Vuolle, Rauno Holopainen, Jaakko Ketomäki, Samuli Könkö, Jorma Railio, Esko Kaappola, Petri Pylsy, Kari Alanne, Juhani Hyvärinen ja Jukka Yrjölä.

Teoksen sisältö on jaettu 18 aihepiiriin, joiden sisällä luvut sekä toimivat itsenäisinä kokonaisuuksina että linkittyvät toisiinsa. Artikkelit käsittelevät muun muassa rakennusten energiatehokkuutta, lämpöoloja, säätä ja sen vaikutuksia, automaatiota, elinkaarikustannuksia ja rakennusten mallintamisia. Esimerkit, taulukot, kuvat ja laskutehtävät havainnollistavat aiheen käsittelyä.

Kirja on käytännönläheinen ja helposti lähestyttävä opas, uuden sukupolven tietokirja.

Se sopii johdatuksesi ja käsikirjaksi myös rakennusalaa opiskeleville ja oppilaitoksille.

Rakennusten energiatekniikka

978-952-69855-41
Laajuus: 266 sivua (4V)
Koko: 210 × 297 mm

Kustantaja: Talotekniikka-Julkaisut Oy
Kirjastoluokitus: 66.34

 

Lähde: Talotekniikka-Julkaisut Oy 28.5.2024


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Omistusasuminen edullisempaa kuin vuokra-asuminen

Miksi valtio tukee kalliita vuokra-asuntoja?

Uuden asuntolainan kokonaiskorko 3,19 %