Ikea lupaa alentaa hintoja
IKEA Suomi onnistui vaativassa markkinatilanteessa kasvattamaan liikevaihtoaan 392,5 miljoonaan euroon, parantamaan tulostaan 23,1 miljoonaan euroon ja nostamaan kävijämääriään. IKEA siirtää nyt omassa toiminnassaan aikaansaadun kustannusten ja sisäänostohintojen alentumisen suoraan kuluttajahintoihin. Hintojen alennukset painottuvat arjen perustuotteisiin ja suosituimpiin tuotteisiin Suomessa.
IKEA Suomen onnistuneeseen tulokseen
vaikuttivat hyvä myynti, globaalien kustannuspaineiden hellittäminen ja
toiminnan uudistaminen kohti entistäkin monikanavaisempaa liiketoimintamallia.
Myös työskentelytapoja kehitettiin ketterämmiksi kautta organisaation.
IKEA haluaa paremman arjen olevan mahdollisimman monen saavutettavissa myös
ajassa, jossa nousseet elinkustannukset rajoittavat ostovoimaa. Satojen
tuotteiden hinnanalennukset aloitettiin toimintavuoden 2023 lopussa elokuussa,
ja laajoja hinnanalennuksia jatketaan kalenterivuoden alussa. Investoinnit
hintojen laskuun ovat yrityksen strategian keskiössä kuluvana
toimintavuonna.
– Hinnanalennuksissa kiinnitämme erityistä huomiota suomalaisten
suosikkituotteisiin ja kodin perusasioihin. Pyrimme näin mahdollistamaan
tarpeelliset hankinnat mahdollisimman monille, myös esimerkiksi ensimmäiseen
kotiinsa muuttaville nuorille ja muille isojen elämänmuutosten edessä oleville,
IKEA Oy:n toimitusjohtaja Timo Hulmi sanoo.
Kodin ja hyvän arjen merkitys on Suomessa edelleen suuri. Kodin ja
yhdessäolon tärkeys näkyi kasvaneena kysyntänä muun muassa ruoanlaittoon ja
ruokailuun sekä säilytykseen ja järjestelyyn liittyvissä tuotteissa. Monet
panostivat myös parempaan uneen, ja sänkyjen sekä patjojen menekki
kasvoi.
– Näkemyksemme on, että markkinatilanne Suomessa jatkuu haastavana. Uskomme,
että liiketoimintamallimme ja visiomme paremmasta arjesta mahdollisimman
monille on tässä ajassa aivan erityisen relevantti. Tehtävänämme on tarjota
edullisin mahdollinen hinta asiakkaillemme, ja jatkamme hintojen laskemista
aina, kun siihen on mahdollisuus. Suunnitteluperiaatteemme takaavat sen, että
IKEA-tuotteissa yhdistyy aina paitsi oikea hinta, myös laatu, kaunis muotoilu, toiminnallisuus
ja vastuullisuus, Hulmi lupaa.
Kasvua supistuvilla markkinoilla
Huonekalujen kokonaismarkkina kutistui vuoden aikana jonkin verran.* Elokuussa
päättyneen toimintavuoden 2022–2023** aikana IKEA Suomi puolestaan vahvisti
edelleen asemaansa Suomen markkinalla. Liikevaihto kasvoi 5,5 prosenttia ollen
yhteensä 392,5 miljoonaa euroa.
Verkkokaupan myynti kasvoi maltillisesti, ja sen osuus kokonaisliikevaihdosta
oli 28 prosenttia. IKEA Suomen tilikauden liikevoitto oli 23,1 miljoonaa euroa,
jossa on parannusta edelliseen tilikauteen 7,7 miljoonaa euroa. Tilikauden
aikana IKEA Suomi työllisti keskimäärin 1 952 henkilöä.
– Nousevat elinkustannukset, erityisesti asumisen kallistuminen, ovat
vaikuttaneet kuluttajien valintoihin ja suunnitelmiin viime vuosina. IKEA ei
ole myöskään ollut immuuni yleiselle kustannusten nousulle. Tavoitteenamme oli
tästä vaikeasta markkinatilanteesta huolimatta kasvattaa myyntiämme ja
vahvistaa asemaamme Suomessa. Tässä onnistuminen on erinomainen saavutus, josta
kiitos kuuluu työntekijöillemme, Hulmi toteaa.
Toimintavuoden aikana tavaratalojen kävijämäärät Suomessa kehittyivät
positiivisesti. Myös IKEA Foodin (IKEA-ravintoloiden, bistrojen ja
herkkutorien) myynti kasvoi noin 16 %.
IKEA on asettanut itselleen globaalisti kunnianhimoiset tavoitteet myös
tulevaan. Niihin kuuluvat muun muassa päästöjen puolittaminen vuoteen 2030
mennessä ja nollapäästöjen saavuttaminen viimeistään vuoteen 2050
mennessä.
* Suomen huonekalukaupan liitto ja Tilastokeskus
** IKEA Oy:n ja Ingka-konsernin toimintavuosi 2023:
1.9.2022–31.8.2023.
Lähde: Ikea 11.12.2023
Kommentit
Lähetä kommentti