Ikea luotetuin huonekalumerkki 2023

Ikea on luotetuin huonekalualan tuotemerkki Suomessa.

Toiseksi eniten suomalainen kuluttaja luottaa Askoon ja kolmanneksi eniten Sotkaan.


 

Ikea on luotetuin huonekalualan tuotemerkki Suomessa.

Toiseksi eniten suomalainen kuluttaja luottaa Askoon ja kolmanneksi eniten Sotkaan. Asia käy ilmi Valittujen Palojen vuosittaisesta Luotetuin Merkki -tutkimuksesta.

 

Ikea oli huonekalualan luottamusvertailun ykkönen myös vuosi sitten tehdyssä tutkimuksessa. Kakkosena oli vuosi sitten Sotka ja kolmantena Asko.

 

Jysk säilytti asemansa luottamusvertailun neljäntenä, Isku viidentenä ja Masku kuudentena.

 

Vepsäläinen oli nyt luottamusvertailussa seitsemäntenä oltuaan vuosi sitten kahdeksantena. Stemma oli nyt kahdeksantena oltuaan vuosi sitten seitsemäntenä.

 

Näin tutkimus tehtiin

 

Kysely on osa vuosittaista Luotetuin Merkki -tutkimusta, jonka Valitut Palat teetti Norstat-tutkimuslaitoksella viime vuoden lopulla. Kysely toteutettiin onlinetutkimuksena, jossa avoimiin kysymyksiin vastasi 2008 henkilöä. Kyselyn otos poimittiin CIL Suomi Oy:n asiakasrekisteristä. Se painotettiin iän ja sukupuolen mukaan aikuisväestöä vastaavaksi.

 

 

Luotetuimmat huonekaluketjut Suomessa 2023 (suluissa vuosi 2022)

 

1. Ikea (1)

2. Asko (3)

3. Sotka (2)

4. Jysk (4)

5. Isku (5)

6. Masku (6)

7. Vepsäläinen (8)

8. Stemma (7)

 

Valitut Palat on osa Reader’s Digestin kansainvälistä lehtiperhettä.

 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Helen luotetuin sähköyhtiö 2023

Asuntolainat PK-seudulla: S-Pankki nyt edullisin

Aso-asuminen edullisempaa kuin vuokraaminen