Tarjousketjut jumittavat asuntokauppaa -Hypo
![]() |
Hypon Asuntoindeksi hiipuu yhä, vaikka Tampereelle laskettuun käyrään tuli jo pieni väkänen ylöspäin. Hypo |
Hypon Asuntoluottoluokitus ja Hypon Asuntomarkkinakatsaus no. 86, lokakuussa 2023: Hypo ennustaa ensi vuodelle asuntojen hintoihin loivaa nousua, koska uusien asuntojen tarjonta hyytyy ja samaan aikaan muuttoliike tuo kasvukeskuksiin uutta väkeä. Päivitettyjen lukujen mukaan hintaennuste tälle vuodelle on -6,0 % ja ensi vuodelle +1,5 %, pääkaupunkiseudulla vastaavat luvut ovat -7,5 % (2023) ja +2,5 % (2024).
Hypon Asuntoindeksi hiipuu pääkaupunkiseudulla ja Turussa edelleen, mutta tuli jo pieni muutos Tampereella. Hypo-indeksin ennustevoima katsoo tulevaan ja tämän hetken tietojen mukaan hinnat kääntyvät ensimmäisenä ensi vuonna juuri Tampereella.
”Asuntokaupan myyntiketjut ovat pidentyneet, kun ihmiset varovat kahden asunnon loukkua ja tekevät ostotarjoukset aiempaa useammin ehdollisina oman aiemman asunnon myynnille. Asuntokauppa käy yhä hitaasti, minkä vuoksi asuntojen hinnat laahaavat loppuvuoden lähellä nykyistä tasoaan. Pitkät kauppaketjut kertovat kuitenkin samalla myös pinnan alla väreilevästä kysynnästä, jonka purkautuminen tukee asuntojen hintoja ensi vuonna”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen sanoo.
Espoo nousi AA-luokkaan Hypo-luokituksessa
Hypon päivitetyssä asuntoluottoluokituksessa Espoo nousi Helsingin ja Tampereen rinnalle. Kärkikolmikko on nyt AA-luokassa, mutta kirjainten perässä on miinus, mikä heijastaa sitä, että asuntomarkkinoiden vaikea suhdanne näkyy myös vahvimman kasvun alueilla. Vahva tulokehitys nosti Espoota, minkä lisäksi se on pärjännyt hyvin väestömittareilla ja erottautuu edukseen tämänkin vuoden väestökehityksessä.
Hypon Asuntoluottoluokitus on rakennettu kuvaamaan alueiden riskejä ja kriisinkestävyyttä, jolloin hetkellinen suhdannekuoppa ei heiluta yksittäisen alueen luokitusta kovin vahvasti. Tuoreessa päivityksessä luokitus nousi 24 kunnassa yhdellä pykälällä ja laski 59:ssä. Alueellisten riskien ja etujen tarkastelu avaa sitä, mihin suuntaan asuntojen hinnat kehittyvät tulevaisuudessa ja mikä on asuntokaupan tulevaisuuden näkymä alueellisesti.
Hypo-luokitus tarkastelee kaikkia manner-Suomen asuntomarkkina-alueita niiden riskitasojen kautta käyttämällä luottoluokitusmaailmasta tuttua kymmenportaista asteikkoa. Luokitus koostetaan 26 muuttujasta, jotka muodostavat yhdeksän teemakokonaisuutta: maksukyvyn, likviditeetin, vakuusarvot, kuntatalouden, turvallisuuden, terveyden, muuttoliikkeen, tulevaisuuden ja ympäristön. Pääkaupunkiseudun, Tampereen ja Turun osalta koostetaan lisäksi Kaupunginosaluokitus postinumeroalueen tarkkuudella.
”Espoon väestö kasvaa nyt vahvasti ja espoolaisten tulokehitys näyttää myös vankalta. Näyttää myös siltä, että Suomen tervein ja työkykyisin väestö löytyy juuri Kauniaisista ja Espoosta. Asuntolainan maksukyky perustuu palkkatuloon ja siten keskeisesti työkykyyn. Mielestäni tällainen terveyden ja talouden kohtalonyhteys vain vahvistuu suomalaisväestön ikääntyessä”, Keskinen kuvailee.
Sijoittaja-altistus nostaa riskiä myyntiaalloille
Kasvavat ja kehittyvät omistusasuntovaltaiset alueet erottuvat nyt edukseen tilanteessa, jossa riski sijoittajien ja rakennusyhtiöiden konkursseille on kohonnut.
”Inflaatio ja korkojen nousu yllättivät niin oman kodin omistajat kuin asuntosijoittajatkin. Kun työllisyystilanne tukee yhä omistusasujia, sijoittajien ahdinko on kasvanut suuremmaksi, sillä kulut ovat kasvaneet ja vuokratuoton hankkiminen on aiempaa epävarmemmalla pohjalla. Suuri sijoittaja-altistus nostaa riskiä asuntojen myyntiaalloille sijoittajien suosimilla alueilla ja toisaalta myös muille osakkaille sijoittajien suosimissa taloyhtiöissä. Vaikka kasvu- ja kehitysnäkymä onkin kokonaisuudessaan mainio esimerkiksi Vantaan Tikkurilassa ja Kivistössä, Espoon Suurpellossa ja Helsingin Sörnäisissä, on korkojen nousu osoittanut, että sijoittajien suuri osuus tulee huomioida riskiarvioinnissa kaikkina aikoina”, Hypon Juho Keskinen sanoo.
Lähde: Suomen Hypoteekkiyhdistys ja Suomen AsuntoHypoPankki Oy 6.10.2023
Kommentit
Lähetä kommentti