K-Rauta luotetuin rautakauppa 2023
Rautakauppojen kategoriaa hallitsee ylivoimaisesti K-Rauta. Ykkössija tuli kahdeksannen kerran 70 prosentin äänisaaliilla. Kuva: Kesko |
K-Rauta on luotetuin rautakauppaketju Suomessa vuonna 2023.
Toiseksi eniten suomalainen kuluttaja luottaa Bauhausiin ja kolmanneksi eniten Starkiin. Asia käy ilmi Valittujen Palojen teettämästä vuosittaisesta Luotetuin Merkki -tutkimuksesta.
Prisma Rauta oli kyselyssä nyt neljäntenä, Rautia viidentenä ja Puuilo kuudentena.
Kyselyssä kolmen kärki säilyi ennallaan vuosi sitten tehtyyn kyselyyn verrattuna.
Rautakauppojen kategoriaa hallitsee ylivoimaisesti K-Rauta. Ykkössija tuli kahdeksannen kerran 70 prosentin äänisaaliilla. Myös viidenneksi sijoittunut Rautia on Rautakeskon rautakauppaketju, jonka Kesko fuusioi muutama vuosi sitten K-Rautaan. Yhteensä K-Rauta ja Rautia saivat kategorian äänistä 73 prosenttia.
Näin tutkimus tehtiin
Kysely on osa vuosittaista Luotetuin Merkki -tutkimusta, jonka Valitut Palat teetti Norstat-tutkimuslaitoksella viime vuoden lopulla. Kysely toteutettiin onlinetutkimuksena, jossa avoimiin kysymyksiin vastasi 2008 henkilöä. Kyselyn otos poimittiin CIL Suomi Oy:n asiakasrekisteristä ja Norstat Finlandin nettipaneelista. Se painotettiin iän ja sukupuolen mukaan aikuisväestöä vastaavaksi.
Luotetuimmat rautakauppaketjut Suomessa 2023 (suluissa vuosi 2022)
1. K-Rauta (1)
2. Bauhaus (2)
3. Stark (3)
4. Prisma Rauta (-)
5. Rautia (4)
6. Puuilo (6)
Valitut Palat on osa Reader’s Digestin kansainvälistä lehtiperhettä.
Lähde: Valitut Palat 18.7.2023
Kommentit
Lähetä kommentti