Asuntomessujen 2026 suunnittelu etenee Lempäälässä

Lempäälä ja Osuuskunta Suomen Asuntomessut allekirjoittivat 21.6. 2023 yhteistoimintasopimuksen, jonka puitteissa Lempäälässä järjestetään Asuntomessut kesällä 2026.  


 

Asuntomessut Lempäälässä sai virallisen sinetin, kun Lempäälän kunta ja Suomen Asuntomessut allekirjoittivat yhteistoimintasopimuksen. Sopimus nuotittaa messujen rakentamista ja antaa pohjan vahvalle kumppanuudelle.

Lempäälän kunnanjohtaja Heidi Rämö iloitsee paikalliselle elinkeinoelämälle ja yrittäjille avautuvista kasvumahdollisuuksista: ”Näen Asuntomessuhankkeessa alueemme yrityksille paljon mahdollisuuksia kasvattaa liiketoimintaansa, mikä parhaimmillaan tuo uusien työpaikkojen myötä hyötyä koko kunnalle.” Paikallisilta yrityksiltä onkin tullut jo paljon yhteistyöehdotuksia messuhankkeen projektitoimistolle.

Ilmastoystävällisyyttä kohti porkkanalla, ei kepillä

Asuntomessujen tavoite on oivalluttaa suomalaisia hyvään suunnitteluun, rakentamiseen, kaupunkisuunnitteluun ja kaavoittamiseen. Lempäälän messualueella erityisesti hyvän suunnittelun edistämiseen on keksitty oivia keinoja. Yhtenä esimerkkinä hakijoiden on tonttien hinnoittelupolitiikka, joka ohjaa hakijoita oma-aloitteisesti viisaisiin ratkaisuihin:  

”Lempäälä ei ohjaa ihmisiä ilmastoystävälliseen rakentamiseen kepillä, vaan porkkanalla. Kunta tukee ilmastoviisaita rakentamisratkaisuja konkreettisesti antamalla alennusta Asuntomessualueen tonttihinnoista perustuen todennettuihin ratkaisuihin ja niiden hyötyihin. Rakennushankkeeseen ryhtyvä maksaa aluksi täyden listahinnan messutontista, mutta kun kohde on valmistunut ja tarvittavat laskelmat ja analyysit tehty, rakentaja voi saada toteutuneiden ilmastoviisaiden ratkaisujen perusteella palautusta tonttihinnasta jälkikäteen. Tämä on Suomen mittakaavassa timanttisen hieno esimerkki, josta muuallakin voisi ottaa mallia”, Suomen Asuntomessujen operatiivinen johtaja Timo Koskinen kertoo.  

Saikassa arki toimii

Lempäälän Saikan asuntomessualueesta on tulossa moderni ja tiivis, eikä sitä ympäröivässä luonnossa ole perinteistä, yksittäistä wow-efektiä, kuten henkeäsalpaavaa rantaviivaa. ”Sen sijaan Saikan alue tarjoaa kokonaisuutena mahdollisuuden toimivaan arkeen, jossa kaikkien eri elämänvaiheiden unelmat ovat saavutettavissa”, Asuntomessut Lempäälässä -hankkeen projektipäällikkö Pekka Seppänen kertoo ja jatkaa: ”Vaikka Lempäälässä luodaan väljempiäkin asuinalueita, emme halunneet lähteä messuihin sillä kärjellä. Toimivien liikenneyhteyksien ja palveluiden lähelle rakentuva Saikan alue kuvastaa rehellisesti sitä aktiivista asumista, jota Lempäälä tarjoaa laajemminkin nykyisille ja tuleville asukkaille.” 

Asuntomessutapahtuman ensisijainen tavoite on luoda suuren tapahtuman kautta kiinnostusta, tunnettuutta ja myönteistä mielikuvaa Lempäälälle. Kehittyvä kunta Tampereen kyljessä houkuttelee jatkuvasti lisää kiinnostuneita uusia asukkaita ja rakentajia. ”Kunnan markkinoiminen pitkällä aikavälillä on aina tarpeellista, vaikka mitään erityisiä vetovoimahaasteita ei olekaan”, Seppänen kertoo. ”Pyrimme herättämään myös kotimaan matkailijoiden kiinnostusta pistäytyä Lempäälässä sekä esimerkiksi elämyksellisempään suuntaan kehittyvässä Ideaparkissa.” 

27.5.2023 messualueen viereen Ideaparkin keskusaukiolle avattiin messuhankkeen projektitoimisto, johon hankkeesta ja rakentamisesta kiinnostuneet ovat tervetulleita tutustumaan. Samalla käynnistyi tonttien ennakkomarkkinointi. Varsinainen tonttien hakuaika alkaa 1.10.2023 ja tonttivalinnat tehdään loppuvuoden aikana. 

Lähde: Asuntomessut 21.6.2023


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Omistusasuminen edullisempaa kuin vuokra-asuminen

Miksi valtio tukee kalliita vuokra-asuntoja?

Uuden asuntolainan kokonaiskorko 3,19 %