Kuusamo Hirsitalot Loviisan Asuntomessuilla 2023

Kaksikerroksinen Villa Aurora kohoaa upealle tontille Kuningattarenrannan satamalaiturin lähettyville. Talon tuleville asukkaille meri onkin tärkeä elementti.


 

Kuusamo Hirsitalot on mukana Loviisan Asuntomessuilla, jotka järjestetään 7.7.–6.8.2023. Päänäytteilleasettajana toimivan yrityksen kädenjälki näkyy Kuningattarenrantaan kohoavassa Villa Aurora -hirsikodissa.

 

- Loviisan Asuntomessujen kaltaista kokonaisuutta ei ole aiemmin tullut vastaan ja aiomme omasta puolestamme tehdä näistä kaikkien aikojen Asuntomessut, toteaa Kuusamo Hirsitalojen liiketoimintajohtaja Antti Hokkinen.

Kuningattarenranta sijaitsee Loviisanlahden itärannalla rajautuen meren ja Saaristotien väliselle ranta-alueelle. Alue sijaitsee vain noin kilometrin päässä Loviisan keskustasta ja sen pohjoispuolen naapureita ovat 1700-luvulla rakennetut linnoitukset. Loviisa on jo entuudestaan tuttu puurakentamisesta, ympäristöajattelusta ja yhteisöllisyydestä. Kuningattarenrannan suunnittelussa sitoudutaan parhaan saatavilla olevan teknologian mukaiseen käyttäjälähtöiseen ja älykkääseen rakentamiseen sekä monipuoliseen moderniin puurakentamiseen. 

- Poikkeuksellinen asuntomessualue meren ja historiallisen alakaupungin läheisyydessä toi ennätysmäärän yhteydenottoja innokkailta rakentajilta, Hokkinen kertoo.

 

Arkkitehtuuri yhdistää luonnon asumiseen 

 

Asuntomessukohteen toteutus on Kuusamo Hirsitaloille tyypillinen – asukkaat ovat suunnitelleet talon täysin omannäköisekseen yhdessä arkkitehdin kanssa. Ekologinen ja ekonominen saaristolaishenkinen hirsitalo on suunniteltu pariskunnalle, jonka lapset ovat jo lentäneet pesästä.

- Tilasuunnittelussa tähdättiin kompaktiin ratkaisuun unohtamatta kuitenkaan avaruutta, valoa, asumisen väljyyttä sekä viihtyisyyttä, kuvailee pääsuunnittelijana toimiva rakennusarkkitehti (AMK) Riikka Souru Ideaa Designilta.

- Arkkitehtuuri on funktionaalista ja linjakasta. Ympäröivä luonto on tärkeä osa kokonaisuutta, ja tilojen sijoittelu sekä isot ikkunat takaavatkin luonnon ja sisätilojen yhteyden sekä upeat, merelle avautuvat maisemat. Suojaisa lasitettu terassi mahdollistavat ympärivuotisen käytön tuulisinakin kesäpäivinä ja tilava avoterassi tarjoaa paikan päivänpaistatteluun auringossa.

 

Ekologinen hirsitalo ranskalaisella twistillä

 

Kaksikerroksinen Villa Aurora kohoaa upealle tontille Kuningattarenrannan satamalaiturin lähettyville. Talon tuleville asukkaille meri onkin tärkeä elementti.

- Innostuimme mahdollisuudesta elää vastuullisesti hirsitalossa, meren äärellä ja kaupungin kupeessa. Tavoitteena on rakentaa elegantti ja ekologinen hirsitalo, joka ammentaa saaristolaisuudesta ja on samalla vähän ”chic” ranskalaisella twistillä. Haluamme leppoistaa elämää ja tuoda perheen arjen lähemmäs luontoa, rauhaa ja ylellistä lomafiilistä, kertoo Helena Miettinen.

Kuusamo Hirsitalot kertoi asiasta tiedotteessaan 6.9.2022.

Kuusamo Hirsitalot on yli 50 henkeä työllistävä hirsitalotoimija. Vuonna 1998 perustettu perheyritys toimittaa vuosittain yhteensä 450–500 hirsirakennusta kotimaan ja viennin markkinoille, liikevaihdon ollessa noin 20 miljoonaa euroa.

www.kuusamohirsitalot.fi/

 



 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Helen luotetuin sähköyhtiö 2023

Asuntolainat PK-seudulla: S-Pankki nyt edullisin

Aso-asuminen edullisempaa kuin vuokraaminen