Jukkatalo luotetuin talopakettimerkki 2022 -tutkimus

Jukkatalo säilytti asemansa luotetuimpana talopakettimerkkinä vuonna 2022 Valittujen Palojen Luotetuin Merkki -tutkimuksessa. Kuvassa Jukkatalon talomalli 123-11P.


 

Jukkatalo on luotetuin talopakettimerkki Suomessa vuonna 2022. Toiseksi eniten suomalainen kuluttaja luottaa Kastelliin ja kolmanneksi eniten Honkarakenteeseen. Asia käy ilmi vuosittaisesta LuotetuinMerkki -tutkimuksesta.

 

Jukkatalo oli ykkönen, Kastelli kakkonen ja Honkarakenne kolmonen myös vuosi sitten tehdyssä kyselyssä.

 

Nyt tehdyssä kyselyssä neljäntenä oli Älvsbytalo, viidentenä Kannustalo, kuudentena Kontio, seitsemäntenä Designtalo ja kahdeksantena Lujatalo.

 

Näin tutkimus tehtiin

 

Kysely on osa vuosittaista Luotetuin Merkki -tutkimusta, jonka Valitut Palat teetti brittiläisellä Wyman Dillon -tutkimuslaitoksella viime vuoden lopulla. Kysely toteutettiin onlinetutkimuksena, jossa avoimiin kysymyksiin vastasi 2006 henkilöä. Kyselyn otos poimittiin Valittujen Palojen asiakasrekisteristä. Se painotettiin iän ja sukupuolen mukaan aikuisväestöä vastaavaksi.

 

Luotetuimmat talopakettimerkit Suomessa 2022 (suluissa vuosi 2021)

 

1. Jukkatalo (1)

2. Kastelli (2)

3. Honkarakenne (3)

4. Älvsbytalo (6)

5. Kannustalo (5)

6. Kontio (4)

7. Designtalo (-)

8. Lujatalo (-)

 

 

Valitut Palat kertoi asiasta tiedotteessaan 11.5.2022.

Valitut Palat on osa Reader’s Digestin kansainvälistä lehtiperhettä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Helen luotetuin sähköyhtiö 2023

Asuntolainat PK-seudulla: S-Pankki nyt edullisin

Aso-asuminen edullisempaa kuin vuokraaminen