Hirsirakentaja Salvos avaa uuden tehtaan

 

Salvos valmistaa hirsisiä valmisrakennuksia. Kuvassa rakennuksen pystytys.


 

Hirsisiä valmisrakennuksia valmistava Salvos avaa uuden tehtaan, mikä lähes kolminkertaistaa tuotantotilat. Uudet tilat mahdollistavat liikevaihdon kasvun yli 40 miljoonaan euroon. 

 

Salvoksen toimitusjohtaja Jeremias Koskelo kertoo että Salvos on palkannut viimeisen vuoden aikana lähes 50 uutta työntekijää ja vahvan kasvun myötä lisähenkilökuntaa tullaan edelleen tarvitsemaan. "Salvos tulee tavoittelemaan tulevinakin vuosina systemaattista kasvua" jatkaa Koskelo.

 

Uudet tehdastilat kattavat noin 3 000 neliötä lisää tuotantotilaa sekä alueelle lisättyjä varastotiloja. Tiloihin on hankittu Euroopan modernein hirsilinjasto ja kokonaisinvestointi on ollut yli 5 miljoonaa euroa. Salvos tulee laajentamaan myös myyntiorganisaatiotaan ja avaa alkuvuoden aikana  kokonaan uuden myyntinäyttelyn Turkuun. "Tällä hetkellä teemme rekrytointeja useille eri alueille ja haemme henkilöitä sekä myyntiin, että myynnin johtoon” kertoo Salvoksen myynti- ja markkinointijohtaja Lasse Jaanu.

 

Salvoksen uudet tehdastilat vihitään käyttöön maanantaina 22.11.2021. Tehtaan tulee avaamaan Elinkeinoministeri Mika Lintilä.

Salvos Finland kertoi asiasta tiedotteessaan 17.11.2021.

 




 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Helen luotetuin sähköyhtiö 2023

Asuntolainat PK-seudulla: S-Pankki nyt edullisin

Aso-asuminen edullisempaa kuin vuokraaminen