Näin saat kasvit voimaan hyvin talvella

Kasvien kanssa puuhastelu piristää kodin tunnelman lisäksi omaa mieltä. Kuvassa Auringonkukan siemeniä.


 

Kasviharrastajille pimeät talvikuukaudet voivat olla pitkäveteistä aikaa, kun kesä ja kasvukausi jäävät taakse. Ei kuitenkaan kannata vaipua epätoivoon, sillä kasveja voi kasvattaa talviaikaan sisätiloissa. Kunhan tarjolla on tarpeeksi valoa, saa kasvit kukoistamaan sisällä, kuten kesällä. Kasvien kanssa puuhastelu piristää kodin tunnelman lisäksi omaa mieltä. Lue vinkit, miten menestyä viljelyssä jopa vuoden kylmimpinä ja pimeimpinä kuukausina.

Jo ennen kasvattamisen aloittamista kannattaa istutettavan kasvin valintaan kiinnittää huomiota. Esimerkiksi auringonkukansiemenet, herne ja salaatti ovat helppoja kasvatettavia. Hieman haastetta kaipaavalle kasviharrastajalle ovat avokadon ja omenan siemenet mainioita vaihtoehtoja.

Kasvien istutuksessa on tärkeää valita oikeanlainen kasvualusta. Käytä siementen istutukseen huokoista multaa. Taimien kasvatukseen tarkoitettu kylvömulta on erinomainen vaihtoehto, sillä se pitää kosteuden. On tärkeää muistaa kastella kasveja säännöllisesti niin kauan, kunnes siemenet alkavat itää.

Sijoita ruukku lämpimään paikkaan, mieluiten etelään päin suunnatun ikkunan ääreen, minkä alapuolella on patteri. Patterin lämpö auttaa siemeniä itämään. On tärkeää pitää mielessä, että mitä lämpimämmässä siemenet kasvavat, sitä enemmän niitä tulee kastella, jotta multa pysyy kosteana.

Koska talvella auringonvaloa on saatavilla hyvin niukasti, tulee myös kasvin valon tarve ottaa huomioon. Talvella viljelyä sisätiloissa harrastettaessa on suositeltavaa, että valo asetetaan lähelle istutusalustaa ja kasvia, noin 10–20 cm korkeudelle. Valon tarve vaihtelee kasveittain, mutta keskimäärin hyvä aika antaa kasville lisävaloa on 10–12 tuntia päivässä.

Valon tarve kasvaa, kun taimi versoo mullan alta. Tällöin kasville kannattaa tarjota ylimääräistä valoa kasvivalaisimen avulla. Kasvivalaisimia on saatavilla useita erilaisia, mutta yleisimmät valaisimet ovat LED- ja T5-loistelamput. Kasvivalaisimiksi voi hyödyntää myös korkeapaineisia natriumlamppuja, MH (metallihalidilamput) ja matalaenergisiä lamppuja. Esimerkiksi Plantagenin Plant lighting LED No. 1 on ominaisuuksiltaan monipuolinen kasvivalo, joka valaisee riittävän voimakkaasti ja sisältää oikean värispektrin. Lampun korkeutta on myös mahdollista säätää siementen kasvaessa.

Teksti ja kuva: Plantagen

 




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Helen luotetuin sähköyhtiö 2023

Asuntolainat PK-seudulla: S-Pankki nyt edullisin

Aso-asuminen edullisempaa kuin vuokraaminen